rakennan elämäni itseni varaan

itken omat itkuni ja nauran omat nauruni

siksi tuntuu oudolta miten hän tuntui rakentavan itseään ymprärilleni

kietoutui liian tiukasti selkää vasten

etteivät ne suudelmat olkapäille tuntuneet enää miltään 

pelkkää hiiltä 

(et sä pudonnut maailman laidalta

elämä vasta heräilee aamuun)

olen itse oman elämäni herra ja tuomitsija, rouva ja pyöveli

aion pitää hauskaa

jättää päiväkirjaan merkkejä hymyistä

tyhmistä teoista ja humalaisista suudelmista jokaisen huulilla

ehkä joskus joku kävelee tiellä vastaan ja auttaa mua opettamaan mitä

rakkaus oikeastaan on vai onko sellaista edes olemassa

siihen asti haluan mennä naimisiin ainoastaan Hannibal Lecterin kanssa

ja ehkä kesäauringon

olen kuin tuuli

jota ei voi kahlita

jos tuulen yrittää kahlita

se räjähtää ja siitä tulee myrsky

ahdistus myllertää keuhkoissa

enkä mä osaa olla

hirmumyrsky, taifuuni, tornadokin

ennen heräsin jokaiseen päivään toiveikkaana ja 

näin kaikessa kaunista koska sydän voi hyvin

mikään ei ole hyvin enää

tuntuu kuin kaikki olisi pilalla

pandoran lipas ollaan avattu 

hermosolut välittävät varjoja eteenpäin

niitä jotka piileksivät pelkureiden tavoin rakennusten perustuksissa

ja mulla on niin huono olo että itkettää

enkä mä tiedä miten päin olla

vapaus on se mikä pitää mut elossa

tuulen tanssissa

tuntuu kuin eläisin jatkuvassa surrealistisessa maalauksessa

mun olo on kuin Huudolla Munchin luomuksessa

valkoviinin jälkimaku raastaa kurkkua ja mieli on kaaos

kaaos kaaos kaaosta kaikki

voisin ehkä tehdä kuten tehtiin Fight Clubin lopussa

ampua itseäni päähän ja räjäyttää pari korttelia

vain purkaakseni vitutusta

jos kaikki tämä on unta

ja heräänkin meren pohjasta

ajaudun avomerelle haiden syötäväksi

eikä kukaan muista olemassaoloani

mussa on jäljellä mitätöntä energiaa

hämmennys virtaa heroiinin lailla suoraan suoniin

ehkä kulutan elämäni loppuun
ehkä mun valkosoluista loppuu stressin sietokyky
ehkä mä totun kipeään selkään, väsyneisiin silmiin
loputtomaan kiireeseen
nopeasta kävelystä kipeisiin nilkkoihin
töissä tulleisiin mustelmaisiin polviin
rohtuneisiin alahuuliin


vuorokaudessa on niin vähän tunteja
eihän tässä ehdi tekemään paljon paskaakaan


ehkä aloitan juoda kahvia mustana
ehkä ostan salaa kofeiinitabletteja
ehkä mä sitten totun
tärisevät kädet 
ne yököttävät energiajuomat


liian vähän aikaa
hoitaa koko mun maailmaa


ehkä rikon itse oman sydämeni
ehkä mun maailma hajottaa mut kappaleisiin
ja painaa keuhkot rikki
yritän vaan olla niille hyvä tytär
että ne hyväksyisi vihdoin
mun sydämen kuuluvan naiselle, ei miehelle


kunnianhimoiset silmät näkee levottomia unia
rabbit eye movement

sunnuntai-illat kalvavat yksinäisyydessään

haluan hengittää elämää hänen iholtaan

jättää vielä yhden muiston siihen sileälle kaulalle

kuiskata uudelleen hiljaa pimeässä huoneessa

"mä en voi elää ilman sua"

ja silloin sä näit mun ekan kerran itkevän

     huokaukset jäävät lakanoihin, tarrautuvat hiuksiin

aamulla ensimmäinen ajatus on onnellisuus

sana mikä on jättänyt jälkensä jokaiseen soluuni

       en ole ikinä ennen suunnittelut tulevaisuutta

mutta nyt kaikki tuntuukin kauniilta

kaksi hammasharjaa vessassa

ja kengät vierekkäin eteisessä

meidän maailma, ollaan tässä vielä yksi hetki ja ikuisuus

ja sitten mietin bussissa 

mikseivät jotkut hyväksy tätä

pitävät syntisenä

kun toinen tekisi mitä vain toisen vuoksi

repisi sen klisesen kuunkin taivaalta

(tell me when your lambs stop screaming)
maanantai löi uskomattoman kovaa enkä ehtinyt koskettaa rosoista horisonttia
jossa läikähtelee oranssi jo hieman myöhempään
mustaakin mustemmat rinkulat valtaa silmienympärykset
selkä on voimaton että sen voisi napsaista helposti rikki
päässä Freud ja Brenner muttei yöunia
repaleisuus riepottelee ja repii kohti 21.päivää, pakko saada M 
tiistai oli hellempi
näytän yhtä kuolleelta kuin kaikki tämän kaupungin ihmiset jotka nousevat samaan bussiin,
kulkevat tyhjyys silmissään ja joilla soi aina puhelin kirjastossa
silti peilissä katselee joku kenellä on tukka ihan hyvin
joka on ihan nätti, mua naurattaa
huomenna on keskiviikko joka on tiistain kopio
ero on siinä että huomenna voi sanoa kolme yötä

kolme päivää ja kaksi yötä
nyt ollut yksin tunnin ja viisi minuuttia ja jokin kuristaa
kyyneleet nousevat kurkusta 
sydän hänen mukanaan, pienenä taskussa ettei vain mene hukkaan


suudelmia suihkussa, bussipysäkeillä, elokuvateatterissa, sohvalla, sängyllä,
ja yön tunneilla kuiskaukset "mä en voi elää ilman sua"
elokuvia, musiikkia, tietokone ja twin peaks
kaikesta tuli merkityksellistä
kuvat kamerassa ja mustelmat kaulassa
ryppyiset lakanat ja likaiset astiat jättävät jälkeensä kaipauksen
joka iskee joka kerta yhtä voimakkaasti
suoraan kasvoihin
eikä sitä opi ikinä sietämään, siihen ei osaa ikinä varautua, ei valmistautua
isku on aina yhtä kova
ja silmistä katoaa kipinät
(koska ne on sun luona)


sänky on tyhjä ja yksinäinen
kello matelehtii
vaikka äsken juoksi niin