vittu kun vois jo nukkua ikuisuuden

viikonloppu oli skumppaa tihkuva, läikehtivä valo jonka aikana en ollut huono ihminen
tässä pikkuyksiössä seikkaili monta erilaista sielua ja yksi niistä heräsi kahtena aamuna täältä, vierestä ja hipsutteli niskasta
sekin oli aika kivaa

mutta nyt valo on himmentynyt, prinsessaleikit on leikitty ja on aika katsoa taas maanantaita läpi univajeesta kärsivien lasittuneiden silmin

arvet ei suostu arpeutumaan ja kaikki sattu ja tiskivuori odottaa

en oikeesti tiiä miten pystyn heräämään joka aamu
yhä uudelleen ja uudelleen nousemaan sängystä
tähän likaiseen maailmaan
kuten itsekin olen

se alkaa tavoittaa työminänkin enkä mä jaksais olla yhtään
missään
milloinkaan