Kahvi maistuu myrkyltä.
Houreillen
löydän kylpyhuoneesta vihollisen
houreillen
löydän keittiöstä toisen vihollisen
enkä saa rikottua ikkunaa jotta voisin paeta
neljää seinää valkoiseen paljain jaloin niin
ettei minulla olisi kylmä.

Minuutit muuttuvat tunneiksi
tunnit päiviksi.
Kylmät väreet kulkevat käsivarsilla kahden hupparin alla
eikä se ole hyvä juttu.

Taivas on valkoinen
ja sydän lyö lyö lyö
hakkaa kovempaa
mutta kuitenkin hellästi
ja tekisi mieli tanssia.
Paluu syyslehdille ja talvelle ja kaikelle sellaiselle,
hiirenkorville ja päiväkirjan sivut täyttyy mustetahroista.

Joskus olen vain sellainen,
kovin vaikea vaikeampi vaikein
mutta ei saa olla harmaa musta tai valkoinen
haluan olla tosi värikäs ja maalata.

Ja laulaa ja tanssia ja puhaltaa lunta kämmeniltä kohti taivasta
vaikka siellä onkin jo pimeää.

Joo, sinä iltana omistin koko maailman.
Ympärillä planeettoja, tähdenlentoja,
sai unohtaa kaiken ja elää yhdessä hetkessä,
juoksin Linnunradan toiselle puolelle ja takaisin,
nauru kaikui keuhkoissa.
Ruusun terälehtiä poskilla ja tulta sormenpäissä,
hiukset sekaisin ja silmissä seilasi meri.

Aamulla tuhannet luodit,
filmirulla kadonnut, leikattu osiin, piilotettu.
Eilinen oli huuruinen ja harmaa,
rakensin palapelin uudelleen,
ei koskaan kokonainen.

Ainakin sain hengittää.
Unohtaa kaiken ja ei minkään.

Huulilta katoaa sanoja.

Ajatuksiltani olen mykkä.

Sanat kietoutuvat kaulanikamille,

kuristavat kitalakea.

Hymyilyttää ja se peittää koko horisontin.

Lasinsirpaleita nidottuna yhteen isoiksi kuvioiksi kämmenten sisäpinnoille,

huoneessa kaikuu tyhdyyden synonyymi.

Nurkkaan mahtuu vain yksi.

tarinan opetus oli tuntematon

Sellainen olo että voisin lentää.
Jos minulla olisi perhosen siivet, lentäisin. Jonnekin.
Leikkisin tähdenlentojen kanssa kuurupiiloa
ja laulaisin Linnunradan ulkopuolella tanssiville planeetoille.
Ajatukset kasvattavat oman ulottuvuuden,
tuli joka lämmittää ja pelotttaa.
Musiikki.
Naurattaa hetket jolloin tajuaa rakastavansa hengittämistä ja lumihiutaleita hiuksissa ja paletuneita käsiä. Kaikuja alikulkutunneleissa, muttei yksin.
Tuntuu kuin olisi kevät. Vaikka pakkanen värjää huulet mustikalla ja poskissa puolukoita, auringonkukat kasvaa keuhkoissa.

Voisin juosta. Loputtoman tien päästä päähän ja toivoa ettei kukaan saa minua kiinni,
sillä tällä hetkellä en halua olla kukaan muu.
Liian hassua. Linssisuojuksen takana salaisuuksia ja taivas oli oranssi kello 5.40.
Yö näkee kaiken, kuulee kaiken,
on seuralaisenani kun Nukkumatti kapinoi.
Mutta se ei haittaa.

hyvä olo.