tänään olisi ihana jäädä peiton alle makaamaan ja vihaamaan maailmaa ja ennen kaikkea vihaamaan itseäni.

oon ihan ällöttävä. viime viikkoina olo oli ollut jopa siedettävä ja pieniä onnenpilkahduksiakin läikehteli auringon säteissä. ylihuomenna kuitenkin nupolle menen taas selittämään että paskaa kuuluu - taas.

      perhe on ihan hullu. äiti on sekaisin, se itkee ja huutaa puhelimessa että sillä on niin paska olla. pikkusisko on naiivi eikä oikein tiedä miten tähän kaikkeen sekasotkuun pitäisi reagoida. pikkuveljen silmät ei tuiki. isäkin voi salaa pahoin. 

jotenkin kaikki kuvittelee että mun päälle voi kaataa kaikki paska. olen välikappale kahden nelikymppisen välisessä taistelussa, oon se ei-kenenkään-maa jota yritetään anastaa. koska hymy peittää todellisen olon, ehkäpä ne kuvittelee että voin hyvin. olenhan mä terapiassakin käynyt jo yli kuusi kuukautta, eiköhän olisi jo aika ottaa niskasta kiinni ja lopettaa olemasta masentunut. niin ne sanoo. tee jotain kivaa. hymyile. naura. 

        fuck you.

houkuttelisi soittaa töihin ja sanoa olevani kipeä. pää on sumussa, sydän on väsynyt ja keuhkot tervasta mustat. 

 

mutta eihän sitä ketään usko. väsyttää niin ettei jaksa edes viiltää. on niin huono olo että teräkin on liian kaukana, tuntuu liian painavalta, liian työläs työ tuo itsensä satuttaminen.

perjantaina niin sekaisin kuin ihminen olla ja voi, lääkkeitä kitalakeen kuvitellen että ne on karkkeja
kaveri läpsii poskille ja ne miettii soittaako ambulanssin
"en valvonut koko yönä ku katoin että sä hengität"
sori. ensi kerralla onnistun paremmin.

en tiedä mikä sai mut tarttumaan niihin pieniin pillereihin ja toivomaan että ehkä tää olisi viimeinen ilta tässä maailmassa. sisällä on jotain tosi räjähdysherkkää. mä oon tikittävä aikapommi.
tik tok tik tok.

viisarit liikkuu ja päivät paranee ja pahenee ja yhtenä päivänä mä en olekaan enää täällä
kun ette ole vahtimassa
silloin on mun vuoro
mun vuoronumeroni Helvettiin.

Kaikki tuntuu hehkuttavan alkavaa kevättä; mua vastaan poskipäitä puree vain se sama kylmä tuuli kuin aiemminkin. Tupakka maistuu kitkerältä ja nivusia särkee. Työtunnit menee samaa vauhtia kuin liukuhihnalla tavarat. En muista että olenko hymyillyt asiakkaille ja sekoitan aina numerot toisinpäin. En muista katsonko silmiin tai että kuulostaako mun nauru ontolta. Mä en tiedä mikä päivä on.
Levottomat jalat kuten siinä biisissä. Maalaamisen jälkeen oon ihan puhki. 

Haluaisin leikata tän sydämen helvettiin tästä painavasta rinnasta taas kasvavien tissien päältä joita pojat aina baarissa kattelee. Miksen mä voisi olla Näkymätön Lapsi vain. Yksin mun uusien ja taas uusien tiikeriraitojen kanssa. Vaikka sanon kaikille että oon "kuivilla". Vitut. 
Kiroilen liikaa, poltan liikaa tupakkaa, kärsin aivan järkyttästä surusta joka taitaa viedä multa hengen. 

Ei mulla muuta. Taidan ottaa saikkua. 

Mum, your daughter is fucked up. But she smiles so she's happy, right? Right.