Katumus kiertyy selkärangan ympäri
uudelleen uudelleen
kunnes silmäkulmiin tatuoidaan sulavat lumihiutaleet,
sormenpäissä miljoonat neulat.
Eilinen oli humaltunutta usvaa nuottien keskellä.
Tänään niskaan kiipeää kädet jotka lyövät vasaroilla ja nuijilla ja kaikilla jotka painavat paljon ja liikaa, mutta
se kipu muistuttaa juuri eilisestä jolloin sain hetkeksi elämäni takaisin.
Silittävät kädet poistavat kaiken hetkeksi,
ja haluaisin eksyttää käsien omistajan tänne, hänen huulensa, hänen katseensa.
Ja huudan kuin perhonen.




Metsä jäätyi silmissä,
ja jään pinnan rikkoivat askeleet liian kevyet.
Olisin pohjalla jos en tässä.

Kirjaimet huutavat,
raapivat kurkun auki,
valtimoilla aamukastetta,
keuhkoissa merivettä.
Olo on kuin hylätyllä vastasyntyneellä,
tanssi ei ole enää tuttu sormien tai ajatuksenkaan,
sillä kaikki kaatuu isoon kaivoon Sahara autiomaalle.

Kasvot ovat tutut, mutteivat kuitenkaan.
Sadepisarat nauroivat hiljaa,
miten hölmö olinkaan.
Kädet koskettavat mutta silti repivät silmäni irti.
Sana, yksi, kaksi,
ja minä sanon Auf Wiedersehen.

Turhuus, sotku, sekainen pieni surku, minä.
Ja kädet, jotka eivät koskaan saa sanoja oikeaan järjestykseen,
ei, vaikka taustalla soisi maailman kaunein musiikki.

Kylkiluita leikellään
un deux trois
silmäluomille liimataan sadat ja tuhannet kuiskaukset jotka pyrkivät huulille
vier fünf sechs
mutta sormien ympärillä on vain näkymätöntä lankaa
seven eight nine
lasken sekunteja aamuun kun puut kaikki ovat riisuttu alastomiksi
k y m m e n e n

asfalttia vasten verisiä lehtiä, verinen katu
kenet on tapettu
oliko se minä eilisissä unissani (kysymysmerkki)