Koska olen harmaa,
jokainen soluni huutaa minulle,
sydämeni vihaa minua,
ajatukset pilvenhattaroina jossain horisontin toisella puolella.

Koska olen eksynyt ja sekaisin,
en löydä oikeaa polkua, vaikka juuri äskenhän kävelin sillä,
juuri äsken hymyilin, tasapainoilin järven yli ilman vaikeuksia ja sanahaikaloja.
(lause yksi kaksi, ja minä hajoan palasiksi kivilattialle)

Minä yritin pitää maskia kasvojeni edessä, katsokaa, se on onnellinen, se nauraa ja puhuu, se kävelee ja syö.
(ketä yritän huijata)

Haluan kadota,
en tiedä miten päin olla,
sydän ei löydä omaa paikkaansa,
miksi olen täällä.



(apua auttakaa, ampukaa minua sata ja yksi kertaa päähän kiväärillä)

Kasvatan perhosen siivet,
mutta ne ei kanna.
Kerään jokaisen kyyneleeni lasipurkkeihin kirjahyllylle
ja piikitän keinotekoista väriä suoneen (ei se auta).
Huomaatko sinä ne lasittuneet silmät ja tärisevät kädet?

Kylmyys takertui niskaan ja luikahti paidan alle,
sydän pyrkii ulos rinnasta, sillä on paha olla.

Jos vain löytäisin ruostuneen avaimeni uudelleen,
sen jonka heitin kauan sitten pois merelle,
jos aallot lahjoittaisivat sen minulle syksyn alkamisen kunniaksi.
(eilen satoi ja minua hymyilytti)
(tänään satoi ja olisin halunnut kadota)




30 lukijaa kiitos paljon,
mau! ♥ Ette tiedäkään
kuinka kiitollinen olen,
olette ihania, minun ihmeeni, keijuni.

Sinä yritit kuiskia enkelten äänillä silmäripsieni alle,
tuhannet huudot ja yksi hiljaisuus keskellä merta.
Minä torjuin sen kaiken,
hymyllä ja silmienpyöräytyksillä.
Koska sinä et ole kaunis et ole komea,
olet vain eräs kenet tunsin joskus, mutta kadotin myrkkypilven taakse.
Syövyttäkää sormeni ja sydämeni,
repikää hiuksista ja paiskatkaa kylmään kivilattiaan.
(haluan tuntea j o t a in)

Älä hymyile minulle niin kuin koko menneisyys olisi ollut pelkkää silmälumetta.

Kelloista pysähtyy aika,
värjätkää minut väreillänne (syksy)
sillä nyt olen vain yhtä harmaa kuin ne käytävät
eihän kukaan minua huomaa.

(pyytäisin apua jos tajuaisin)

anteeksi, en osaa (tuntea) mitään.

mutta maanantaina hymyilen koska niin.

Kun on yksin,
epävarmuus suutelee kaulaa liian usein
ja se pelko mitä ei ole ennen, on nyt aina läsnä,
arkipäivää.
Kun on yksin,
muiden kasvot muuttuvat harmaiksi ja katseet kulkevat kilometrejä askelien jälkeen.
Kirjaimet vievät huomioni silloin kun muut puukottavat parhaita kavereitaan selkiin liian tylpillä leipäveitsillä,
en tarvitse enkeleitä pitämään minua pinnalla
(sillä minua odottaa syksy).
Olen jo iso tyttö (leikisti).

Ja kun näen kasvosi aidan takaa,
yhteys tekojen ja ajatusten välillä katkeaa,
kädet ei vakaita,
pakenen toiselle planeetalle,
älä löydä minua enää.
(sillä oikeasti en ole vahva)

Minun sydän vie suuriin kaupunkeihin aina aina aina,
löydän uusia katuja tutuilta kortteleilta,
mutta nyt,
minä makaan (0malla) sängyllä ja piikitän uutta musiikkia verisuoneen.

Maailma on kotini,
mutta nyt olen taas täällä. Siellä minne jalat vievät kun sataa merivirtoja.

Kertoisin miljoonia tarinoita
ja vielä viisituhatta lisää.
Odotan punaisia lehtiä ja lätäköitä asfaltilla,
istun puistonpenkillä lukien uusia kirjoja,
nidon kolmesta viikosta liian paksun kirjan.

Minä olen herännyt henkiin uudelleen,
askeleet eivät vie mustiin varjoihin vaan lehtikasoihin joissa on salaisuuksia.
(kirjailen ne otsaani näkymättömällä musteella)

Vietän illan lukien teidän sanojanne,
oli ikävä teitä rakkaani.
Nyt olen tässä.

Ja laulan itselleni:
Hyvää syntymäpäivää. Nauran.