(sä sanoit etten menetä sua, mutta hei mun jänteet on jo katkaistu niillä oransseilla saksilla jotka löyty mun valkoiselta kirjoituspöydältä)

hengitän suolaa ja merivettä kunnes ilmasta katoaa happi. pieniä pillereitä käsivarsiin ommeltuina, peilikuvasta katsoo joku muu, ei mulla ole koskaan turvonneita silmiä. hiuksissa liikaa lakkaa ja keuhkoissa syöpätikkuja, onnellisuus jäi viime viikonloppuun lauantai kello 17.45, sen jälkeen jalat vain kaksi yhteensidottua hiilitankoa.
sadepilvet kuiskaa että siellä on perhosia lantioluilla ja huomenna olisikin viides marraskuuta jolloin onni ehkä löytyisikin näkymättömiltä hymykuopilta.

ja kun ne kysyy miten menee mä vastaan ihan jees ja opeteltu hymy koska se on se mitä ne haluaa kuulla ja nähdä, vaikka niittejä selkärangassa estämässä pakoni.

Usva joka on niin sameaa että tukehduttaa ja tietä kulkee yksi askelpari ennen kahden sijaan. Vapaa kuin tuuli joka keinuttaa uneen joissa aseet laulavat sinfonioita ja silmissä ne sammalmättäät hiiltyneet kuten kaikki se jonka vuoksi yritin niin paljon. Kolmatta päivää itkua ja pelon pelkoa. Katkaistuja kylkiluita, verisiä askelia ja tekohymyjä niin paljon etten tiedä enää kummalta puolelta tietä löydän itseni pian. Neljä - kolme kuukautta ilman tätä ja nyt se lyö kasvoihin kunnes mikään ei enää tunnu miltään. Liekkejä silmäluomilla ja epävakaus joka on osa eikä kuihdu vaikka haluaisi. Ne sanoo että parantaa mutta satuttaakin toinen toistaan enemmän, heittää asfalttiin, murskaa sormenpäät.

Voisinpa vain kadota järjettömyyteen josta huutokaan ei osaisi etsiä lintujen lentäessä takaperin, sydänkammioiden täyttyessä musteella.

Salamat piirtää viivoja sydämen kammioihin, ukkosherra kuiskailee samoja sanoja kaksi kertaa päivässä ja ilmassa on sadepisaroita. Paljaita jalkoja vesilammikoissa keskellä tietä, ensin oli mustaa ja harmaata sitten vain likaisen valkoinen ja poskipäille valuu kevään lupaukset.

Hiljaisuus seuraa jokaista hengenvetoa, Yksinäisyys. Yön varjot voisivat näkyä reisillä ja käsissä, mutta onneksi Humala ja se kuinka huomaa omat kirjoitusvirheensä.

Tiiliseiniä verkkokalvoilla vaikka suihkussa itkeminen on klisee. (kuvassa minä, kuvaajana kai, näin tiedoksenne)