Tule näkemään häkkini
koriste haudassani.


Tule rikkomaan peilini
sirpaleita syvällä valtimoissani.


Tule repimään kohtaloni
heitä helvettiin ja kiduta monesti.


Tule näkemään häkkini
koriste ikkunanlaudallasi.

silloin kun keuhkoista loppuu happi

eilinen oli aika kaunis.

kuka minä olen
missä minä olen

kysymyksiä
piiloudun huivin taakse
näen ihmisiä
hymyilyttää ja samalla
yksinäisyys repii haavoja
tukistaa hiuksista
mustelmia käsivarsissa
oikeasti ne on ajatuksia
eksyneet
minä (en osaa enää kirjoittaa apuaapuaapua)

voiko naiiviuuteen tukehtua?

kameran takana salaisuuksia
kännykän näytöltä hymyn alku
savulta tuoksuvat sormet
öiset seikkailut syksyn karnevaalien aikaan
talvisin kahvi maistuu paremmalta
tietokoneen humina

ne on kaikki meidän
ne on kaikki sun ja enemmän

(sanat takeruvat keuhkoihin, eivät suostu tanssimaan, anteeksi)

juna vie hetkeksi pois tästä kaupungista
nostan sut aina ylös vaikket joskus ehkä haluaisikaan
ulkoilma satuttaa
mutta sä et ole yksin




sä olet elossa
sisko
(rakastan)

se on sitä kun itkee auton etupenkillä
ja haluaisi avata ikkunan ja hypätä katuvaloihin
tai kun hengittää harmaata savua peittääkseen tyhjyyden
lapaluiden välissä ei mitään ja tiedottomuus

mutta koska ensi viikonloppuun ei ole enää pitkä aika
kävelen edestakaisin ja opettelen elämään pakkasöisin

miksi tukehdun sanoihini

huomenna pitää herätä
eksyn käytäville
kohtaan ihmisiä
silmissä jäätyy meri, kaadetut puut
yksi unelma katosi kuiskauksin pimeään yöhön
enkä tunne hengittäväni enää

jokainen solu huutaa kesää ja kauniita kiiltokuvia
lämpimiä käsiä jotka pyyhivät merisuolat pois poskipäiltä

yksi plus yksi ei ole kaksi
se on tyhjyys selkärangassani




teitä on jo neljäkymmentä! koska teitä onkaan tullut näin paljon? oi.
hymyilen teille. olette ihania.
paljon halauksia ja kaikkea kaunista. toivottavasti olette onnellisia.

lumihiutaleita hengitysteissä
keuhkoista rahisee pienimmätkin toiveet ja valoisat aamut pois jolloin silmäripsissä aamukastetta
seuraan jalanjälkiä jotka katoavat umpikujaan
soittakaa 112
täällä on tapahtunut onnettomuus (pääni sisällä)
ei eloonjääneitä

olen kadottanut itseni usvaan
sekainen tukka ja kysymysmerkkejä iholla

löytäjälle löytöpalkkio.

kuori murenee bussissa
romahtaa lattialle varjojen toisella puolella
kerään hymyn palaset sängyn alta
hukutan itseni pohjalle
on eri asia olla yksin kuin yksinäinen
en kuulu tänne en kuulu minnekään
eikä kukaan kuule puhettani vaikka seison vieressä
ehkä olen sittenkin näkymätön en halua en halua en halua

mun mieli on täynnä mustelmia

yritin etsiä salaisuuksia metsästä mutta puut juoksivat pakoon

ja kolmen päivän kuluttua yöt muuttuvat

huudot katoavat seiniin, kirjojen sivujen väliin

unet takeruvat kylkiluiden ympärille

silmäluomilla pelkkä varjo

epävarmuusko

tahtoisin unisiepparin.

tuntuu kuin en kuuluisi minnekään
silti kaikkialle, ehkä
päivät toistaa toisiaan kuin kulumaton loputon levy
kesäkannibaaleja, outoja viestejä, peruukkeja
ja nämä seinät tuntevat minut aivan liian hyvin
seison keskellä ihmismerta, bussipysäkillä, näyteikkunoiden luona,
tämä kaupunki on mätä
enkä kuulu tänne

huomenna, huomenna olen muualla hetken
pääkaupunkiseutu ja ehkä liian kova pakkanen
mutta se ei saa minua pakenemaan sitä yötä joka tulee olemaan paras aikoihin
ja vihdoin naurattaa, vihdoin ihmisiä, vieraat katuvalot toivottaa tervetulleeksi, asfaltti on lumen alla erilainen

joskus ei vain jaksa olla väsynyt koko ajan


enkä silti osaa kirjoittaa

2011.

Kasvot hankaavat hiekkapaperiin,

hukkasin sanani jälleen kaivon pohjalle,

yritän löytää ne tänä vuonna, nopeasti koska haluan.

kello on 17minuuttia yli keskiyön ja istun bussissa,

tämä kaupunki on sekaisin hetken ennen kuin kuolee taas.

tyhjyys.

alkuvuosi on oleva täynnä kaikkea sellaista mitä viime vuonna ei ollut.

aion nauraa enemmän kuin itkeä.

seikkailla. kirjata unet muistiin ja maalata. elää.

sillä nyt keuhkojani ei polta se inhottava musta tuli,

eivätkä unet muutu painajaisiksi.

helpompi hengittää.

helpompi olla.

haluan nähdä meren.