Kuka minä olen,
olen vesipisara keskellä valtamerta,
jalkapari miljoonakaupungissa,
pian,
pian.

Suljen silmät ja avatessani ne,
olen siellä, minne olen haaveillut meneväni jo puolitoistavuotta.
(unelmastatotta)

Vapaus.

19.7 - 10.8 minä olen muualla,
en siis hirveästi pääse lukemaan kirjoituksianne tai seikkailemaan muutenkaan internetin salaiseen maailmaan, sillä seikkailen aivan jossain muualla,
siellä missä ei puhuta suomea ja juodaan paljon teetä.

Teitä tulee ikävä,
mutta pian olen taas täällä.

Haluan huutaa tyhjyyteni mustiin aukkoihin
ja täyttää valtameret näkymättömillä kyyneleilläni.

Mutta
nyt on helpompi
h e n g i t t ä ä.
(minne katosi käärme keuhkoistani)

Heräsin kuolleista,
kävelin pois sumusta.

Eikä minulla ole muuta sanottavaa,
ei nyt,
pian,
kaikki on paremmin paljon.

Haluaisin jo heittää ennen niin kultaisen mutta nyt jo rumasti ruostuneen avaimen
kauas kauas
jonnekin pois
ehkä saasteisen joen pohjaan
josta sitä ei ikinä löydetä
se ei koskaan pääse kertomaan tarinaansa
(kyynelistä suudelmista onnesta ja sen tuhosta).

Hiljaisuus vaanii selän takana samoin kuin lämpömittari ikkunassa piinaa.
Tahtoisin jo tuikituntemattoman betoniviidakon ympärilleni,
sateen ja meren ja uudet ihmiset, lämpimän tuulen joka kuiskii aivan uusia tarinoita
ja niitä minä kerron ehkä jollekin
joskus
jos he haluavat kuulla (tai viihdytän hiljaisuutta).




Syksy, tuletko sen jälkeen,
uusine tanssinesi
uusine väreinesi
uusine tarinoidesi
uusine suudelmillasi

kunhan vain tulet, ole kiltti,
ikävä.

Yksi katse,
voi tappaa sata perhosta liikaa,
mikset kuule,
minä kuiskaan,
mikset vastaa,
minä kysyn,
mikset kosketa,
minä kumarran,
mikset katso,
minä pyydän.

Armosta veitsi on lävistävä punaisen paperin,
värjäten nurmikon uudella värillä sanoen "tämä sopii paremmin".
Armosta veitsi on lävistävä sydämen nuken,
tuhoten samalla kaiken,
minkä vuoksi kuljimme läpi hyisen tulen ja polttavan jään.

Tuntuu että puhuisin niille samoilla tyhjille seinille,
joille puhun aina iltaisin ennen toiselle puolelle maailmankaikkeutta lähtöä,
ennen kuin keho kasvattaa siivet ja lentää pois tästä paikasta.
Aurinkolasit piilottaa mustat aukot,
joki on liian likainen merenhengille,
eivät ne ole pelastamassa enää kun varpaat sulavat kylmään asfalttiin.
Herra Aurinko leikittelee kuolleiden aaltojen kanssa,
minä kuvittelen ympärilleni uudet katuvalot.

Eihän tämä ole puhetta ollenkaan,
olisit edes repinyt raajani irti ruumista,
paiskannut toiselle puolelle kylmää maailma.
Kiellä totuus, se kävelee sinua vastaan ja lyö lujaa sydämeen.