Vaikka onnellisuus on juuri nyt elämässäni in, se on pelottavaa ja sen kanssa elämiseen pitää tottua. Masennus seuraa istuen olkapäälläni pienenä olentona, ennen Se oli minua isompi olio joka veti syvälle helvettiin. Seurasi pahoja asioita. Ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen Se vain istuu. Istuu ja miettii. Miettii ehkä koska on aika palata takaisin. Talvi tulee olemaan ahdistava ja stressaava koska viime talvi oli hirvein ikinä. En muista mitään. Tammi viiva huhtikuu. En muista mitään. Mitä olen tehnyt, kenelle olen puhunut, mitä on tapahtunut. En mitään. Pelkkää mustaa. Ei uutta mustaa talvea. Haluan tuntea lumen ja juosta susien kanssa ja sakset kädessä.
Otan elämän vastaan avoimin haavoittuvin käsin. En luota kehenkään. En luota äitiin - hän sekoilee, valehtelee, näyttelee. En luota isään - hän valehteli minulle kolme vuotta ja rikkoi perheen. Nyt alan vasta käsittämään miten synkkä 2014 on ollut. En luota tiettyihin ystäviin - ne puhuu selän takana ja sanoo asiat jotka haluan kuulla. Olen ollut vain pitkään keho tuntemattomille ihmisille jotka haluavat suudelmia ja suihinottoja eivätkä yhdessä nukuttuja öitä. Olen ollut nukke.
En enää. Voin olla kiltti mutta jos satutat, kuristan sut omilla paljailla käsilläni.
Voin olla onnellinen, mutta jos silmäni murhaavat sinut. Älä katso enää. Jos ensimmäinen katse ei tappanut, toinen tappaa.
Harrastan kolmenkimppaa viinin ja viskin kanssa. Menen nukkumaan yksin koska yksinolo ei satuta kun sen kanssa on oppinut elämään.
Saatan tuntea kipua talvella. Se ei haittaa. Olen valmistautunut. Lyön Hirviöltä hampaat kurkkuun. Tämä on mun elämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti