torstai 13. marraskuuta 2014

en osaa olla

Vitut onnellisuudesta, tahrin kuihtuneen lumen ranteideni verellä enkä ihmisten silmien alla edes yritä piilotella. Katsokaa, mä oon friikki. Oon oppinut elämään mun demoneitten kanssa, ne voi hyvin pääni sisällä ja tekee musta antisosiaalisen ja vainoharhaisen.

Mitä mulle kuuluu?
Tuntuu kuin olisin katoamassa omaan itseinhooni, niin syvälle, niin pohjalle että haluaisin rakentaa sinne kodin. Miksi haluan edes parantua? Mitä tapahtuu parantumisen jälkeen? Menetänkö osan identiteettiäni, osan persoonastani silloin kukistetulle Pahalle?

Mitä mun elämässä tapahtuu?
Ei mitään. Putkiremontti pakottaa heräämään joka päivä 6.00 ja olo on kaiken aikaan kuin rekan alle jäänyt. Tappelen läheisteni kanssa sen yhteydenpidon ajan jota heihin jaksan pitää, olen rasittava ja aina ärsyyntynyt. Oma peilikuva ärsyttää, oma toiminta ärsyttää, koko maailma ärsyttää.
Lihakset ovat jumissa. Minä olen jumissa.
Olen yksi iso mustelmanvärinen lihaslukko.

Jos mä menisin kovaa ja korkealta, koskettaisin aurinkoa sulamatta itse ollenkaan ja romahtaisin sen jälkeen valonnopeudella asfalttiin. Mitä sitten tapahtuisi?


1 kommentti:

  1. Et menetä identiteettiäsi. Menetät vain sen niin sanotun loisen, itseinhon. Onpa ikävän kuuloinen sana tuo loinen, mutta tavallaan se kuvaa varmaankin hyvin sitä, mitä nimität iteinhoksi, Pahaksi ja ilmeisesti tuolla vanhemmassa tekstissä myös Hirviöksi.

    Olet hyvä omana itsenäsi. Sinussa ei ole mitään vikaa, vaikka itsesi näetkin melkoisen eri tavalla. Se on se itseviha joka sulle niitä pahoja kuiskii, kuten tiedätkin.

    Voimia paljon! Minun mielestäni olet arvokas :).

    VastaaPoista