all this and heaven too

arkisia yksinäisiä päiviä ja sadepisaroita aamuisin ikkunassa. keltaista, punaista, oranssia ja syksy, kuolemassa . alastomia puita jo tienreunoilla ja nämä päivät ovat niitä jotka syövyttävät ruston ja luut sormista. mä kirjoitan biologian kokeessa esseetä ja käsi kramppaa ja mä haluaisin nähdä ihmisiä mutta joskus tuntuu että ne pärjää paremmin kun mä vaan hukkuisin jalkakäytäviin ja lehtikasoihin takapihalla jotka isä joskus haravoi ennekuin tuuli esitti balettinsa ja laulunsa ja kyyneleensä. tai että ne tosiaan pärjää, ettei niitä haittaa vaikkei me nähdä.
onko mun sisällä hämähäkkejä. (ja se poika sanoi että mulla on paksut posket. onko. onko? musta vaa'at on pelottavia. mä en pidä niistä. mä en halua niistä vihollista.)

mutta sillä yhdellä tytöllä on mustat hiukset ja kauneimmat huulet, me kävellään aina käsi kädessä joka paikkaan ettei eksytä väkijoukkoon ettei vaan päästetä irti ja suukotellaan kauppajonossa ja sytytän aina hänen tupakkansa. ja silloin aurinko jossain puiden takana enkä mä haluakaan hukkua.
mä haluan olla tässä.
n
y
t