(mä ja mun hampaat ja liikaa vapaa-aikaa)
kaksi yötä. kaksi pitkää päivää ja mä olen puhunut ihan hassuja vaan, tänäänkin. ajattelemattomia sammakoita mutta en mä oikeastaan tiiä, osaako ne sammakot edes puhua.
ehkä sydämen kammioissa jossa ne on piilossa.
aamut päivät ja illat ovat jo niin kylmiä että paleltaa mut ei se haittaa koska tämä tuleva talvi, joka jo koputtaa ikkunalautoja ja kohmein huulin suutelee kasvoja kun astuu ulos, ei tule olemaan kuin edellinen. nyt mä aion elää ja selviytyä enkä hakkaa jokaista paikkaa mustelmille enkä toivo joka aamu että jäisin bussin tai rekan alle enkä toivo että pystyisin viiltämään vielä vähän syvemmin.
ei, nyt mä vaellan arkipäivät jotka vie mut lähemmäs tyttöäni joka on mua aina vastassa linja-autoasemalla. ikävöin niin että en voi hengittää, niin että itkettää vaikka tää kaikki on jotain sellaista mitä eivät maailman taitavimmat runoilijatkaan osaisi kuvailla. eli en mäkään edes yritä, tää kaikki valtaa mun kehon sielun ja ajatukset, kaiken.
tänään mä kävelin mun pikkuveljen kanssa käsi kädessä koulun jälkeen kahvilaan ja kahvilasta bussipysäkille, se on jo seitsemän vee ja me nauretaan aina ihan tyhmille asioille ja tapellaan leikisti. joskus mä opetan sille numeroita ruotsiksi ja me kuunnellaan bluesia ja jazzia.
ei tää oo enää niin paha kun voi sanoa jo "ylihuomenna"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti