Katumus kiertyy selkärangan ympäri
uudelleen uudelleen
kunnes silmäkulmiin tatuoidaan sulavat lumihiutaleet,
sormenpäissä miljoonat neulat.
Eilinen oli humaltunutta usvaa nuottien keskellä.
Tänään niskaan kiipeää kädet jotka lyövät vasaroilla ja nuijilla ja kaikilla jotka painavat paljon ja liikaa, mutta
se kipu muistuttaa juuri eilisestä jolloin sain hetkeksi elämäni takaisin.
Silittävät kädet poistavat kaiken hetkeksi,
ja haluaisin eksyttää käsien omistajan tänne, hänen huulensa, hänen katseensa.
Ja huudan kuin perhonen.
Metsä jäätyi silmissä,
ja jään pinnan rikkoivat askeleet liian kevyet.
Olisin pohjalla jos en tässä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
mutta onneksi tässä.
VastaaPoista