Selkääsi maalasin kaksi perhosta,
viisitoista aaltoa kyyneleineen ja
auringon ja kuun tanssimassa yhdessä,
nyt ne olivat yhtä,
kun eiväthän ne yleensä ole.
"Hassu", sinä sanoit,
ompelit huulemme yhteen, käteni käsiisi,
sellaisilla näkymöttömillä violeteilla silkkinauhoilla,
hellästi suutelit umpisolmun kiinni.
Tähdet eivät sinä yönä itkeneet yhtäkään veren ja veden sekaista kyyneltä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Varmasti väität tähän vastaan, mutten välitä siitä.
VastaaPoistaKirjoitat niin kauniisti. Minäkin haluan tuollaisen hetken jonkun kanssa.