Silloin taivas pakeni kauas merenhuudoilta,
ja kadut täyttyivät ruohikon askelista.
Kaupungin yli lensi yksi hiljaisuus avaruuden orpoon mustaan aukkoon,
lähellä kahta tähteä, ne piti toisiaan kiinni sakaroistaan.
Kuu lauloi suruvirttä, ja hopeinen sade kasteli kengät.
Aamukasteessa herätit ruohikon henkiin tanssillasi,
ja nanosekunnin ajan teippasin hymyn kasvoilleni.
Vesiliukoista tussia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti