Punaisia kyyneleitä, lasinsirpaleita poskilla,
sekoittuu vesi ja ruohikko varpaissa.
Ole hetki hiljaa ja kuuntele yksinäisen metsäneidon vaikerrusta,
kuule vuorilla itsemurhaa tekevien sielujen kuiskaukset tästä maailmasta,
kuinka mätä tämä on,
kuin se omena jota pitää vastapäätä talossa asuva tyttö ikkunassa.
Herra Aurinko ei meistä pidä.
Herra Aurinko on meidät hylännyt.
Yötär ei meistä pidä.
Yötär on meidät hylännyt.
Miksi siis hymyilemme mielipuolisesti aamukasteessa meren rannalla josta yksinäinen laiva lähdettyään ei koskaan pääse satamaan?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti