Puhkaisin silmäni oransseilla saksilla joihin oli piirretty pääkalloja joilla oli irokeesi.
En halunnut enää nähdä yhtään mitään,
ei, miksi nähdä maailmaa joka on pelkkä harmaa pläntti keskellä suurta ja mahtavaa avaruutta,
miksi nähdä sitä paskaista maailmaa joka hukkuu vähitellen verisiin ruumiskasoihin
ja tekopyhiin hymyihin, ennen niin lämpimät kädet tuntuvat nyt jo niin viileiltä,
että minua ällöttää.
Tunsin että uusi hieno sininen paitani sai uuden värin ja nyt se uusi hieno sininen paita olikin ruma. Kädet uivat punaisessa meressä ja jalat leikkivät vesihippaa.
Minua nauratti ja pääni ja mieleni ja kehoni nauroi ja minä nauroin nauroin nauroin,
aivan liian paljon siellä yksinäni keittiössä,
ja herätin miehen.
Raskaita askelia ja niiden perässä tulee hentoja keijuaskelia, jotka haluaisivat vain lentää pilvien ylle, mutta raskaat askeleet vetävät ne takaisin maan päälle,
tunkevat suoliin letkut ja valkoinen seinä pyörii pyörii,
ensin se on hauskaa, mutta ei nyt, nyt seinä pyörii aivan liikaa,
huimaa, pyörryttää, oksettaa.
Nukuin kerrankin pitkään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti