toisinaan on päiviä, iltoja jotka on humalaisen onnellisia
silloin pussaillaan salaa tupakkahuoneessa baarissa ja tanssitaan jalat rakoille
töissä hymyillään kuusi tuntia ja nauretaan flirttaileville kuusikymppisille miehille
äiti kysyy onko mulla kaikki hyvin, tietenkin mulla on

(huonoin tytär manipuloiva paska kiittämätön kakara et tiedä ahdistuksesta mitään et tiedä yhtään miltä se tuntuu ole hiljaa älä mulle tosta puhu mene ammattilaiselle sitten jos nyt on neidillä niin huono olla)

vä sy my s 
takertuu joka paikkaan eikä anna mun olla
en muista milloin tunsin itseni levänneeksi

mutta ei se haittaa
ollaan kaikki ihan hiljaa
keho on kaikki mitä mulla on jäljellä tarjottavana, arpisena ja mustelmisena se vie yön varjoihin tuntemattomat tai tututkin
en päästä ketään pääni sisälle en ikinä
koska ketään ei oikeasti kiinnosta ja totuus on ettei muakaan kiinnosta

tämä paska ei ole ketään varten, antakaa mun mädäntyä rauhassa kunnes kylkiluut katkeaa pakkasen rutistaessa viimeiset hengenvedot ulos
  miks mä kirjotan edes.

mä toivon et tätä ei lue ne tutut jotka ei tiedä tästä mitään
ne on ne ketkä taputtaa olalle sanoen että kyllä sä pärjäät ja lähtevät heti pois kun näytän hieman kaksoiselämäni sitä varjoisempaa puolta joka on liimautunut kiinni ihoni sisäpuolelle tehden sielustani mätänevän likaisen ja vastenmielisen että tekisi vain mieli mennä makaamaan junaraiteille
tiedättekö sen tunteen kun tajuaa ei helvetti mä tarvin apua
tänään otin ensimmäisen askeleen siihen, apuun.

olisi niin kiva hymyillä ja rakastaa jotakuta. ajatella vaan että on hyvä olla, on niin hyvä olo että tekisi mieli laulaa ja tanssia keskellä katua joka voisi olla keväinen ja puut alkavilla hiirenkorvilla

Tyttö lähti kun ei kestänyt katsella tätä mun meininkiä enää, koska en ole enää iloinen enkä halua seksiä, koska olen vakava ja surusilmäinen. Poika on armeijassa ja luulee mun ahdistuksen johtuvan ihmissuhteista, ei johdu.

eilen itkin autoa ajaessa, parkkipaikalla ja tänään kävellessäni kirjastoon.

-What are you doing here, honey? You're not even old enough to know how bad life gets.
-Obviously, Doctor, you've never been a 13-year-old girl.

   - Virgin Suicides

lisää tiikerinraitoja, niitä kiellettyjä punaisia
kyllä te tiedätte
inhotan itseäni enemmän kuin ikinä ennen
rumuus on sisäistä ja minussa myös ulkoista

hymyilen, nauran, juttelen ja halaan
kyllä mulla on kaikki hyvin, hei ihan oikeasti joo joo
mähän oon elossa
ostin eilen punaviiniäkin

neljä seinää kaatuu ympärille,
on niin tietämättömän paha olla
että jos mun kyyneleet riittäisivät
hukkuisin

   

en kirjoita tänne enää kovinkaan usein
mutta oon silti elossa, ainakin vähän, esitän olevani
tykkään punaisesta omilla nilkoilla vaikka lupasin koko maailmalle etten tee niin enää
sydämentykytyksiä liian isoissa väkijoukoissa ja liian nopeita askelia liian nopeasti pois paikalta 
koska mä haluan
ne haluaa nähdä mut normaalina ja sen kuvan niille annan
päihitän omat demonini yksin kuten tähänkin asti
heikkous ei näy katukuvassa eikä kieroonkatsojille katsota takaisin
vitut

sen tuntee kun talvi tulee, ympäristö hämärtyy, varjot kasvavat ja ottavat vallan joka puolelta sielua
ja löytävät pimeimmät labyrintin umpikujat joihin pesiytyä
hirviöt kurkkivat sängyn alta niin että omakin peilikuva pelottaa
 

mä haluaisin juosta pakoon tätä ahdasta kaupunkia
kadut hengittävät vahvasti melankoliaa että se tarttuu omaan itseenikin
bussipysäkit, betoniviidakot, sama tarjonta jokaisessa näyteikkunassa ympäri vuoden
samat teinit räkimässä parkkihalleissa
   syksyn kuoleminen näkyy punana poskissa, kuolleen kaupungin mädäntyessä entisestään
mutta kevyet aamut niinä viikonloppuina jolloin kaksi jalkaparia pakenee saman peiton alle katsomaan twin peaksia
ja vaikka olen levoton nukkuessani, hän pitää lähellä ja pienet hetket kertovat onnen suukottavan pahan pois
joka toisinaan pyrkii sisälle, jonnekin maksan lähettyville
      en mä tiiä.
en jaksa tätä kaupunkia enää ja tänne palaaminen on vain paskaa
vuosi vielä ja pakkaan kamani ja lähden pois

silloin mulla on tarpeeksi voimia juosta karkuun jäämättä kiinni

pikkusisarukset, kai ja pari muuta on sellaisia jotka on aarteita täällä pienessä paikassa joihin kaipaus tarttuu

se tuntuu hassulta
kuukausien jälkeen
ne huulet ja kosketukset, tuttu tuoksu ja maku
   olenko kotona
   onko tämä oikeasti sitä mitä kirjoissa kerrotaan
uskallanko antautua sille tunteelle, voittaa sen pelon 
kun r
        a
            kastaa
että sydämeen sattuu
      mä en tiedä missä olen elänyt, 
yrittänyt etsiä pelastusta valhemaiseen helpotukseen tiedosta etten osaa
jos sä opetat
    mä yritän 
    haluan yrittää
     vielä kerran


unelmissa kaksi hammasharjaa ja parisänky

ota mun arpinen kehoni
se on kaikki mitä mulla on annettavanani
tee se jälleen eläväksi
katkaise sähköimpulssit jotka kulkevat aivojen läpi
salpaa hengitys
    kosketus ei kerro mitään
sekin voi valehdella
hetkessä kaikki on jälleen tuntematonta
ja mä istun tienristeyksessä


toisinaan yksinäisyys on oiva rakastaja(tar)
toisinaan
se on helvetinmoinen riitapukari
oikealla suoralla suoraan kasvoihin
yksi kaksi kolme
aika loppui