en kirjoita tänne enää kovinkaan usein
mutta oon silti elossa, ainakin vähän, esitän olevani
tykkään punaisesta omilla nilkoilla vaikka lupasin koko maailmalle etten tee niin enää
sydämentykytyksiä liian isoissa väkijoukoissa ja liian nopeita askelia liian nopeasti pois paikalta
koska mä haluan
ne haluaa nähdä mut normaalina ja sen kuvan niille annan
päihitän omat demonini yksin kuten tähänkin asti
heikkous ei näy katukuvassa eikä kieroonkatsojille katsota takaisin
vitut
sen tuntee kun talvi tulee, ympäristö hämärtyy, varjot kasvavat ja ottavat vallan joka puolelta sielua
ja löytävät pimeimmät labyrintin umpikujat joihin pesiytyä
hirviöt kurkkivat sängyn alta niin että omakin peilikuva pelottaa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti