mua pelottaa kun en tiedä mitä haluan
vai haluanko yhtään mitään
välistä vaan ahdistaa ne kaikki sanat
toisaalta en haluaisikaan elää ilman
mua pelottaa että mut yritetään taas kahlita
että puhkean taas myrskyksi
ja räjähdän käsiin
miksi kaiken pitää tapahtua aina niin nopeasti
miksi pitää kiirehtiä sellaisissa asioissa joista juuri sanoin että otetaanpas rauhallisesti
ei, hei ei mikään ole ikinä rauhallista
valonnopeuskin tuntuu kuolemalta


olen jackin suloinen kosto
ja epävarmuuden peittämä vuoristo
tänään itkettää, aamulla naurattaa
ja vaikka sun vieressä on kiva heräillä sunnuntai-aamulla
en mä silti tiedä
ärsyttää tälläiset asiat
kun alkaa miettimään vasta sen jälkeen kun vahinko on jo tapahtunut

lyhyt teatteridraama sai ansaitsemansa nopean päätöksen

ja vatsanpohjaa nipistelee hieman

    aamuruska lopettaa laulamisensa

pakenee tulevan kesän tieltä

jättäen jälkeensä kevään pajunkissat kuolemaan

vielä hetken viileät aamuyöt joita paetaan bussipysäkeille odottamaan

     tuoksut tuovat mieleen muistoja vuoden takaa

nyt uusia muistoja vanhojen päälle samoille tuoksuille

kovistellaan iltahämäriä musiikilla

paljaat jalat juoksevat asfaltilla ja kompastuvat halkeamiin

kuori koostuu mustelmaisista polvista ja tummista silmänalusista

verisuonista ja hetkistä reisillä

rutisevasta selkärangasta

aivojen takana piilotuvasta labyrinttisestä mielestä

joka tästä eteenpäin aikoo eksyttää jokaisen sinne aikovan

kunnes nääntymyksen partaalla luovuttaa

kaiken sen alla

minä kuin vesipisara keskellä tyhjää valtamerta

kuin kasvava ruohonkorsi ujostellen niityllä

ensimmäisen henkäyksen henkäisevä tähdenlento

kuoleva komeetta

     

me olemme rikollisia varjoissa
on salaisuuksia joita ei ikinä tuoda takaisin tietoisuuteen
ne muodostavat verkkoja aivojen ja hermosolujen välillä
katoan peittojen alle ja nukun kuin pieni vauva
ajatukset pitäisi evakuoida
häiritkää niitä enemmän
tunteet pienessä laatikossa syvällä labyrintissä
        oh well
         whatever
        nevermind
suonissa virtaa pieni katumus
pitäisi olla suurempi, yliannostus joka heittäisi kyyneleet poskipäille
mutta mulla on itse asiassa hyvä olla
ja kun muistelen sitä iltaa
en voi muuta kuin hymyillä 
salaa
 (put a gun to my head and paint the walls with my brains)

se ei ollut viimeinen ilta

eikä ensimmäinen yö

varjot pakenivat pois seiniltä

karkoitettiin ne yhdessä pois

huudoilla joiden piti kuulostaa laululta

punaviinilaseilla ja kuudella muovipussillisella tölkkejä

sota pääni sisällä teki aselevon hetkeksi

auringon ja kuun kesken

    hyvä olo. 

halauksia ihmisiltä joiden nimiä en enää muista

salaisuuksia kun kukaan ei ole katsomassa

(tämä alkaa mennä vaaralliseksi)

yritetäänpäs olla taas normaalisti. 

shh ajatukset.

tykkään tästä
tykkään olla tuuli
ja roihuava tuli samaan aikaan
tanssin jalkani verille
hymyilen huomiselle
hengitän surrealistisuutta
ja ehkä hieman taiteensekaista onnellisuutta
mun sydän ei halua olla kenenkään muun
kuin mun oma
en tiedä tulevaisuudesta
vältän rakkaudentunnustuksia
vielä ei ole niiden aika
ei kävellä vastatuuleen kun niin voi tehdä myöhemminkin

oon vielä aika lapsenmielinen lapsi
se on vissiin ihan ok

rakennan elämäni itseni varaan

itken omat itkuni ja nauran omat nauruni

siksi tuntuu oudolta miten hän tuntui rakentavan itseään ymprärilleni

kietoutui liian tiukasti selkää vasten

etteivät ne suudelmat olkapäille tuntuneet enää miltään 

pelkkää hiiltä 

(et sä pudonnut maailman laidalta

elämä vasta heräilee aamuun)

olen itse oman elämäni herra ja tuomitsija, rouva ja pyöveli

aion pitää hauskaa

jättää päiväkirjaan merkkejä hymyistä

tyhmistä teoista ja humalaisista suudelmista jokaisen huulilla

ehkä joskus joku kävelee tiellä vastaan ja auttaa mua opettamaan mitä

rakkaus oikeastaan on vai onko sellaista edes olemassa

siihen asti haluan mennä naimisiin ainoastaan Hannibal Lecterin kanssa

ja ehkä kesäauringon

olen kuin tuuli

jota ei voi kahlita

jos tuulen yrittää kahlita

se räjähtää ja siitä tulee myrsky

ahdistus myllertää keuhkoissa

enkä mä osaa olla

hirmumyrsky, taifuuni, tornadokin

ennen heräsin jokaiseen päivään toiveikkaana ja 

näin kaikessa kaunista koska sydän voi hyvin

mikään ei ole hyvin enää

tuntuu kuin kaikki olisi pilalla

pandoran lipas ollaan avattu 

hermosolut välittävät varjoja eteenpäin

niitä jotka piileksivät pelkureiden tavoin rakennusten perustuksissa

ja mulla on niin huono olo että itkettää

enkä mä tiedä miten päin olla

vapaus on se mikä pitää mut elossa

tuulen tanssissa