(tell me when your lambs stop screaming)
maanantai löi uskomattoman kovaa enkä ehtinyt koskettaa rosoista horisonttia
jossa läikähtelee oranssi jo hieman myöhempään
mustaakin mustemmat rinkulat valtaa silmienympärykset
selkä on voimaton että sen voisi napsaista helposti rikki
päässä Freud ja Brenner muttei yöunia
repaleisuus riepottelee ja repii kohti 21.päivää, pakko saada M 
tiistai oli hellempi
näytän yhtä kuolleelta kuin kaikki tämän kaupungin ihmiset jotka nousevat samaan bussiin,
kulkevat tyhjyys silmissään ja joilla soi aina puhelin kirjastossa
silti peilissä katselee joku kenellä on tukka ihan hyvin
joka on ihan nätti, mua naurattaa
huomenna on keskiviikko joka on tiistain kopio
ero on siinä että huomenna voi sanoa kolme yötä

kolme päivää ja kaksi yötä
nyt ollut yksin tunnin ja viisi minuuttia ja jokin kuristaa
kyyneleet nousevat kurkusta 
sydän hänen mukanaan, pienenä taskussa ettei vain mene hukkaan


suudelmia suihkussa, bussipysäkeillä, elokuvateatterissa, sohvalla, sängyllä,
ja yön tunneilla kuiskaukset "mä en voi elää ilman sua"
elokuvia, musiikkia, tietokone ja twin peaks
kaikesta tuli merkityksellistä
kuvat kamerassa ja mustelmat kaulassa
ryppyiset lakanat ja likaiset astiat jättävät jälkeensä kaipauksen
joka iskee joka kerta yhtä voimakkaasti
suoraan kasvoihin
eikä sitä opi ikinä sietämään, siihen ei osaa ikinä varautua, ei valmistautua
isku on aina yhtä kova
ja silmistä katoaa kipinät
(koska ne on sun luona)


sänky on tyhjä ja yksinäinen
kello matelehtii
vaikka äsken juoksi niin

onnellisuudella on nimi. sinä.

sata hohtavaa timanttia laulamassa sonaatteja
hups, ne olivatkin (vain) lumihiutaleita maassa
rakastelemassa auringon kanssa


keittiönpöydällä on avaamaton kukkakimppu
niillä on taas riitoja ja silloin kukaan ei uskalla hymyillä
ellei halua eksyä tsunamien alle
mä rakennan neljästä seinästä linnan
eikä sinne päästä tai poistuta ilman salasanaa
ehkä mä unohdan sen
hetkeksi
tule tänne, katsotaan huonoja leffoja ja voisin leikkiä sun hiuksilla
jooko

saastunutta ilmaa on vaikea hengittää
ja öissä tuoksuu pakokaasu
vuoden vanhat jäljet nousevat pintaan kun on kylmä
mun iho on kananlihalla vaikka istun patterin vieressä aamutunneilla
  ja nää on taas näitä päiviä
vaikka mulla on vähän nätti olo. mutta vaan vähän
mut sekin on parempi kuin hukkuminen viemäriverkostoon
jota harrastan arkisin
viemäriverkosto, mielikuvitusmaailma
ja kuvitteelliset huulet mun iholla
     tämä + neljä päivää eivätkä ne ole enää kuvitteelliset
12.15 on mun lempikellonaika

valtameri oli silloin tyyni
sisälläni kelluivat aallot
aallokot
hiljalleen uinuivat pohjalle
näkinkengät lauloivat tuutulaulun
ja minä nukuin
sinun kanssasi
tavoittelemaan uutta auringonnousua
ja sydän piirsi kaunista viivaa 
eikä kiukutellut kuten ne yksinäiset aamut
ja ankeiksi muuttuneet lakanat maanantaisin

mulla on sun paita
se tuoksuu ihanalta, sinulta
ihan kuin olisit täällä
mun niskan takana
      (kaksi yötä jäljellä)
                     jos  mä kerron sulle rakkausrunoja
            piirtäisitkö sä mun selkään?

olen nukkunut liian myöhään nähdäkseni enää unia
aamuinen tuuli on vihainen mutta suostuu saattamaan minut käytäville asti
märät sukat, sadepisarat sekoittuvat lumeen ja pinttyvät hiuksiin
eikä se ollut kuin samaa liukuhihnakamaa
kuten nämä kaikki arkipäivät
     ja miten ennen ne ihmiset jotka pystyivät koskettamaan
eivät enää katso samalla tavalla silmiin eivätkä puhu samalla äänensävyllä
niillä on kädet taskuissa, niiden kädet on kylmät
ja sade jätti lumen maahan turtuneena
koska kyllästyi leikkiin tältä päivältä
kuten rem-unet aamuyöstä
juoksen saadakseni menneisyyden kiinni jotta voisin hylätä sen uudelleen
sillä tulevaisuus kiertää minut pikkusormensa ympärille
rikkoo naamiot paljastaakseen todellisen
joka ei enää itkekään itseään uneen
paitsi onnesta
               ja lopulta vuoden vaihtuessa
               voin sanoa unohtaneeni helvetin
liekkien painamat jäljet reisissä
sä huomaat etkä huomaa. se on ihanaa. 
(hei, ollaan tässä vielä hetki)