Sellainen olo että voisin lentää.
Jos minulla olisi perhosen siivet, lentäisin. Jonnekin.
Leikkisin tähdenlentojen kanssa kuurupiiloa
ja laulaisin Linnunradan ulkopuolella tanssiville planeetoille.
Ajatukset kasvattavat oman ulottuvuuden,
tuli joka lämmittää ja pelotttaa.
Musiikki.
Naurattaa hetket jolloin tajuaa rakastavansa hengittämistä ja lumihiutaleita hiuksissa ja paletuneita käsiä. Kaikuja alikulkutunneleissa, muttei yksin.
Tuntuu kuin olisi kevät. Vaikka pakkanen värjää huulet mustikalla ja poskissa puolukoita, auringonkukat kasvaa keuhkoissa.

Voisin juosta. Loputtoman tien päästä päähän ja toivoa ettei kukaan saa minua kiinni,
sillä tällä hetkellä en halua olla kukaan muu.
Liian hassua. Linssisuojuksen takana salaisuuksia ja taivas oli oranssi kello 5.40.
Yö näkee kaiken, kuulee kaiken,
on seuralaisenani kun Nukkumatti kapinoi.
Mutta se ei haittaa.

hyvä olo.

Nauru täyttää katujen kulmat ja mukulakivet laahaavien askelien alla.
Samaan aikaan lentää ja putoaa jyrkänteeltä,
vesipisarat valuvat olkapäille
on ja ei ole.
Mitä tänään tapahtuu?
Lumihiutaleita ja peilin pieniä sirpaleita hengitysteissä
silti siipien havina herättää unesta.
Ajan saisi pysäyttää minuutiksi
kahdeksi kolmeksi
yhdeksi ikuisuudeksi jolloin olisi siirappimaista suloisuutta
ja jäätyneitä ruohonkorsia seppeleinä katuvalojen alla.

Minulla on kylmä.
Pakkasherra puhaltaa keuhkoihin.
Tänään minä en näe painajaisia.

Ja se pakkanen puree repii riuhtoo
raapii hakkaa potkii huutaa kiljuu
puukottaa keuhkoihin ja lasinsirpaleita.
Nyt kaikki huomaavat että hengitän.
Joskus en tahtoisi. En nyt.
Jos vain häviäisi sumun mukana
ja sen tuulen jolla on terävät hampaat.
Rikkoisin jään askelin töms-töms-töms
ja menisin meren pohjalle nukkumaan
tai ehkä vain kuuntelemaan hiljaisuutta
tai sekä että.

Pääsisinpä pois hus vain täältä
paljon hiiltä
ja liian isoja virheitä.
Ne unohtuivat kesäauringossa mutta talvi haluaa muistella
sillä viimeksi hymyilin.

Hei minä sain elää. Hengittää sitä tunnelmaa joka kohosi avaruuksiin,

musiikkia, ääneni sekoittuu bassoon,

käteni ylhäällä, ne tanssivat miljoonien muiden käsien kanssa,

kasvatan siivet, olen tulessa.

Palan palan palan ja se tuli on lämmin eikä polta keuhkojani liikaa eikä nokea sormenpäissä

vaan se syy miksi kävelen metsäsilmissä aamuöisin ja nauru helähtää metalleja vasten

ja oloni on kovin sellainen taas

että haluaisin keksiä aikakoneen.

Kylkiluiden alla on mustelmia mutta mustelmat on muistoja rakkaudesta jumalaan,

nuotteja verisuonissa ja silmäluomien alla.

Nyt naurattaa kovin koko maailma,
isot järvet, betoniviidakot joiden seassa kiertelee asfalttikäärmeet,
sunnuntai ja tanssivat sormet. Humallun.
Hiukset on sekaisin ja siellä ei sada niin raskasta sadetta,
ei sellaisia luoteja päähän, ei tänään, eihän?
Kevyt sade ja sulanut lumi, värjään tammikuun kinokset sateenkaaren väreillä
ja ehkä suutelen herra Aurinkoa ja neiti Kuuta.
On kovin sellainen hassu lentävä olo.

Haluaisin olla pieni peikko,
jonka vierellä seisoisi vahva joka pelottaisi painajaiseni pois.

Aamuisin olen yhtä melankolinen kuin yön hukuttamat tähdet
mutta onneksi on monta maailmaa.


kamalasekasotkutämäkinhups
ehkä olen itsekin

Painoin yhtä nappia, anteeksi.

Ehkä vain sisälläni kasvoi epävarmuus ja pienisuuriaivanliianiso pelkuruus.

Ja tuntuu kuinka kaikki olisi suljettu linnunhäkkeihin,

ruoste. Keuhkot hengittävät,

jalat kävelevät ja kädet koskettavat.

(ja kevätmyrsky)

Ehkä joskus.

Kun kelloista loppuu aika

valtimot täynnä terälehtiä,

ja laskimoissa hopeaa.

Joskus.

Mutta psst, paljastan yhden kaksi palaa mutta eihän kumminkaan liikaa?

Hyvin hassua, en ole ennen lisännyt tännenäin kuvia.

Anteeksi etten ole kovin kaunis.

Pieni hymy, punaiset hiukset ja syksyni hautajaiset. Ja silloin kamera piti minusta, hetken.

Smile dear, you're on candid camera.

Katumus kiertyy selkärangan ympäri
uudelleen uudelleen
kunnes silmäkulmiin tatuoidaan sulavat lumihiutaleet,
sormenpäissä miljoonat neulat.
Eilinen oli humaltunutta usvaa nuottien keskellä.
Tänään niskaan kiipeää kädet jotka lyövät vasaroilla ja nuijilla ja kaikilla jotka painavat paljon ja liikaa, mutta
se kipu muistuttaa juuri eilisestä jolloin sain hetkeksi elämäni takaisin.
Silittävät kädet poistavat kaiken hetkeksi,
ja haluaisin eksyttää käsien omistajan tänne, hänen huulensa, hänen katseensa.
Ja huudan kuin perhonen.




Metsä jäätyi silmissä,
ja jään pinnan rikkoivat askeleet liian kevyet.
Olisin pohjalla jos en tässä.