all this and heaven too

täysikuu peittyi tummien pilvien taakse, jotka liikkuivat nopeammin kuin silmänräpäytys, kosketus, kaipaus. loivat punatukkaisen tytön, ehkä voidaan puhua naisen alusta?, pään yläpuolelle valtameren jonka aallot lipuivat eteenpäin kohti ei-mitään tai kaikkea kerrallaan. ne eivät kertoneet suunnitelmiaan, kenties maailmanlaidalla huudot lyötiin ihoon kiinni. mutta sellaisiin paikkoihin joihin vieras silmä ei näe (mutta sinulla ei ole vieraat silmät)

hiljaisuuden jättämät jäljet, naiiviuden kitumus silmäluomilla

enää vain pelkkä muisto ja odotus.

sadepisarat herättävät yöllä, ne tanssii katolla niin rajusti. aamuisin on raskasta nousta,

kuin sata naulaa jalkojen läpi, ulkomaailma katsoo arvelluttavasti

kun juon päivän ensimmäisen kahvin mikä ei pidä hereillä aamutunneilla. arkipäivät syövyttävät rikkihappoa pahemmin, mutta onneksi lauantaihin on enää kolme päivää. (eikä sunnuntaina tarvitse herätä yksin ja silloin meillä on kesä aina joka ei ole kotoisin helvetistä)