all this and heaven too

(sä sanoit etten menetä sua, mutta hei mun jänteet on jo katkaistu niillä oransseilla saksilla jotka löyty mun valkoiselta kirjoituspöydältä)

hengitän suolaa ja merivettä kunnes ilmasta katoaa happi. pieniä pillereitä käsivarsiin ommeltuina, peilikuvasta katsoo joku muu, ei mulla ole koskaan turvonneita silmiä. hiuksissa liikaa lakkaa ja keuhkoissa syöpätikkuja, onnellisuus jäi viime viikonloppuun lauantai kello 17.45, sen jälkeen jalat vain kaksi yhteensidottua hiilitankoa.
sadepilvet kuiskaa että siellä on perhosia lantioluilla ja huomenna olisikin viides marraskuuta jolloin onni ehkä löytyisikin näkymättömiltä hymykuopilta.

ja kun ne kysyy miten menee mä vastaan ihan jees ja opeteltu hymy koska se on se mitä ne haluaa kuulla ja nähdä, vaikka niittejä selkärangassa estämässä pakoni.