all this and heaven too

punaisen auton takapenkillä, pisaroita ikkunassa ja harmaa horisontti. pilvilaivojen valtameri, ei hetkeäkään yksin ennen auringonlaskua jota ei koskaan tulekaan. pulssi lyö verisuonia vasten ja varjot mustelmien takana, ajatusten toisella puolella jossa metsään eksyy parin askeleen jälkeen ja hiiltyneet kartanpalat verkkokalvoillasi. sunnuntaina metsä juoksi ja halusin kadota koska luonto äiti on rakkaus ja kauneus (simpukka nilkassani sinulle). kuusien takana keskenjääneitä lauseita joita kukaan ei tule kyselemään, susien ulvonta korvissani, vain unta ja sanoja paperilla, ehkä eivät toteudu koskaan. vaikkei pitäisi enää muistaa, maaliskuu ja huhtikuun alku vain virheitä menneisyydessä, kuihtuneet pois ja lakanneet olemasta. astun vesilammikoihin, savua ja liekki kämmenten sisäpuolella, basso hakkaa korvissa mutta nyt olen onnellisempi kuin silloin (hän on sydän). poskipäilläni sormenjälkiä, musertuvat täysikuun aikaan jolloin unohdan ettei sitä punapäistä poikaa koskaan ollutkaan joka löi rystyset verille, sydämen mustelmille eikä se asfaltin reuna oikeasti ollut niin terävä käveltäväksi paljain jaloin, olipas. (onko näillä hengenvedoilla jotain merkitystä.)