Ajettuna umpikujaan labyrintissa,
betoniviidakko saastuttaa ilman,
voisin juosta läpi luotien ja terävien lasinsirpaleiden
(että tuntisin edes jotain).
Haluaisin poskilleni sadevettä,
mutta taivas on vaaleansininen kuin minä joskus,
nyt harmaata koska
olen ajanut itseni jonnekin kauas,
en tiedä.
(apua olen hukassa)
Horisontissa häämöttää uudet asfaltit joita talloa omilla pienillä jaloillaan,
äänet joita ei kuule täällä,
ajatukset joita ei ajattele täällä,
tunteet joita täällä ei voi tuntea
(ei nyt)
Haluan pois täältä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
hymyile.
VastaaPoistaole ihan hiljaa.
olet siinä, et hukassa.
Kyllä Emma pieni, tunteeni hengittävät tekstejäni niin paljon että keuhkoihin sattuu kylmyys ja särkyneisyys. Uskon, että jokaisen kirjoituksissa näkyy edes hieman omia tunteita, vaikkei kirjoittaja kirjoittaisikaan mitään lähellekään totuutta. Mutta kuitenkin, edes vähän ja se helpottaa.
VastaaPoistaInhoan sellaista harmaata horrosta johon hukkuu, sellaista josta ei näe läpi vaikka kuinka yrittäisi. Sellainen on hämmentävää, enkä pidä siitä tunteesta. Se on niin mitäänsanomaton, siitä kärsii, ainakin minä ajattelen näin.
Uskon että maisemanvaihdos saisi kenet tahansa heräämään edes hetkeksi jos ei kokonaan. Olisi niin ihanaa jättää Suomi joksikin aikaa ja vain olla ilman mitään suunnitelmia huomisesta. Rakastan spontaaniutta, en suunnittele yleensä mitään ennalta. Joskus se on kaikkea muuta kuin hyvä, mutta inhoan järjestelmällisyyttä ja laskelmointia yli kaiken. En vaan siedä sitä yhtään. Entä sinä?
Tämä hetki on hyvin hassu, rikkinäisiä pilviä aamutaivaalla, hetki sitten lakkasi satamasta ja järven pinta on tyyni. Savitie on taas kuopilla vaikka ne kuopat täytettiinkin alkukesästä. Niistä on hauska ajaa pyörällä ilman käsiä ratilla. On hauska tuntea kaatuvansa ja saada tasapaino viime hetkellä takaisin. Täällä salamoi äsken ja on jotenkin epätodellinen olo. Hassua.
Luulen että kaikki haluaisivat tuntea itsensä vapaaksi, minäkin. Vaikkei vapaus olekaan niin hyvä asia kun on ollut liian kauan ilman paikalleen sitovia asioita. Mietin joskus öisin, että mitä jos katoaa kun on liikaa vapautta. Kun ei ole enää niitä painavia kahleita, kun on siivet selässä ja sitten ei kukaan pidä maassa vaan katoaa pois. Se pelottaa ja houkuttaa samaan aikaan.
Kaikki me ollaan joskus hukassa, ei sitä tarvi pyytää anteeksi, ei minulta ainakaan.
Mitä sinulle muuten kuului tänään?