Hengitin 120 tuntia miljoonakaupungin ilmaa,
jalat veivät eteenpäin, nauru hieroi vatsaa.
Aurinko suuteli poskia ja piirsi pienen pieniä pisamia,
yössä valot tanssivat kuurupiiloa.
Kaunis satukirja lehtipuineen jotka kävelivät käsi kädessä herra Auringon kanssa,
ja isoja rakennuksia jotka kurkottivat kohti taivasta ja kilpailivat kuka näytti kaikkein kauneimmalta.
Satukirja on luettu loppuun,
olen hypännyt toiseen, sateiseen ja kylmään märkään, satukirjaan (onko se edes satukirja) jossa katuvalot vain kävelevät laiskasti pitkin harmaita katuja joissa ei kuulu niin raikas nauru eikä niin erikoinen kieli.
Ja minä en oikein tiedä että miten käskisin sormien tanssia näppäimillä,
olisi niin niin paljon kerrottavaa ja sata repullista täynnä ajatuksia ja tunteita,
hymyjä ja uusia kasvoja.
Ehkä kerron joskus,
kun ajatukset ovat järjestäytyneet niin, etteivät ne enää hingu niin paljon takaisin pois täältä kuin vielä nyt.
Vielä minä tanssin niillä samoilla kaduilla kun eilen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Berliini. Minäkin tahtoisin.
VastaaPoistaHarmittaa, kun en kestä 35 päivää enempää, surettaa, kun olen yksin, vihastuttaa, kun jokainen vastaantulija on parempi ihminen kuin minä. Parempi jollekin muulle.
VastaaPoistaJaksathan sinä tässä sadussa? Tahtoisin kuulla ne ajatuksesi, jotka ovat aivan liian solmussa ja sekaisin.
Kerro vain. Minä ja ohikulkijat pysähdymme kuuntelemaan.
VastaaPoistaOlet ihana. ♥
Niin kauniita kirjaimia,
VastaaPoistalauseita, tarinoita,
että saavat minut melkein kyyneliin.
Saavat minut välittämään, sinusta.
Lähetän sinulle pullopostissa,
pullollisen naurua ja iloa. <3
Kiitos kommentistasi, minulle kuuluu tällä hetkellä ihan hyvää. Kiireistä, mutta ihan hyvää.
<3
VastaaPoistaminä olen niin tuo tyttö josta kirjoitat, itsestäsi (?), juuri kuin minä
ja minä muistan niiiiiin hyvin kaksi viikkoa sitten budapestissa sama tunne :-) hihih!
VastaaPoistaolet aivan yhtä ihana kuin tämä postaus