Ne kaksi kättä oli liitetty yhteen,
nyt ne ommeltiin tiukasti kiinni, paljon tiukemmin.
Ja ne huulet hengittivät suudelmilta täyttyvää ilmaa,
yhä uudestaan ja uudestaan,
ja sisälläni paloi kynttilä rinnan kohdalla,
suuri metsäpalo, oi, varokaa!
Sormet puhuvat enemmän kuin ne sanat joita Yöttären näyttämöllä vaihdettiin,
ne tanssivat vimmatusti valssia selällä ja lantiolla, ne sormet, liian kauniit.
Sanat hukkuivat ikuisuuden äärettömään mereen,
josta sinä poimit ne kadonneet palaset ja ompelit takaisin kehooni.
Hei, minä hengitän taas.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Tuo tunne on ehkä niitä kauneimpia maailmassa.
VastaaPoistaPidä siitä kiinni.
Olet ihana, saat minut aina hymyilemään <3