all this and heaven too

Vajoan unimaailmaan, tunnen lentäväni kauas pois tästä maailmasta,
kelluvani hopeisessa valtameressä, joka on yhtä suuri kuin avaruus.
Ympärilläni lentelee monelaisia olentoja, niillä kaikilla on hyvä olla.
Ne hymyilevät, niiden naurut sekoittuvat yhteen kauniiksi musiikiksi.
Näen tutut kasvot niiden joukossa, se olet sinä.
Sinullakin on hyvä olla. Sinäkin hymyilet.
Tulet lähemmäs, sanot muutaman sanan.
En kuitenkaan kuule mitä sanot, äänesi hukkuu jonnekin hopeisen veden syövereihin.
Vesi velloo allani, se vetää minua alaspäin,
haluaa minut mukaansa.
Katseesi muuttuu, miksi olet surullinen?
En halua että tunnet enää kipua, tuskaa tai surua.
Haluan että olet iloinen.
Hymyile. Hymyile, hymyile.
Hymyile, ole niin kiltti.

Vesi vetää minut pois, takasin tuttuun huoneeseeni, peiton alle.
Toivon sinun makaavan vieressäni, hymyillen, toivottaen hyvää huomenta vaikka on jo iltapäivä.
Mutta tietenkään et ole siinä, miten voisitkaan.
Tiesin sen ja silti toivoin.
Olenpas hassu. Hassu pieni tyttö, joka ei uskalla heittää toivonrippeitään pois.
Haluaisin nukahtaa uudelleen, mutten saa enää unta.
Nukkumattu kurkistelee ikkunasta, mutta lähtee sitten pois.
Ehkä se pelästyi kyyneleitäni.