viikonloppu oli skumppaa tihkuva, läikehtivä valo jonka aikana en ollut huono ihminen
tässä pikkuyksiössä seikkaili monta erilaista sielua ja yksi niistä heräsi kahtena aamuna täältä, vierestä ja hipsutteli niskasta
sekin oli aika kivaa
mutta nyt valo on himmentynyt, prinsessaleikit on leikitty ja on aika katsoa taas maanantaita läpi univajeesta kärsivien lasittuneiden silmin
arvet ei suostu arpeutumaan ja kaikki sattu ja tiskivuori odottaa
maanantai 28. lokakuuta 2013
torstai 24. lokakuuta 2013
perjantai 20. syyskuuta 2013
likaisia kahvikuppeja tiskialtaassa koska jotenkin vielä mä uskon että kofeiini pitää hereillä
kahdeksan kupin jälkeen neljältä päivällä olo on sama kuin oli kuudelta aamullakin
kai se on sitten vaan sellainen suomalainen tapa; kahvia kahvia ja hieman tupakkaa
en osaa nukkua enkä osaa olla valveilla. en muista koska viimeksi olisin nukkunut hyvin (heräämättä kertaakaan, näkemättä painajaisia, olematta) jos ei lasketa sammumista tai huonon humalaisen seksin jälkeistä nukahtamista. nekin on kyllä nykyään taaksejäänyttä elämää ja homehtuvat kesään 2013. koska ei mua kiinnosta vittuakaan enää yhtään mikään ja vähiten kyllä kaljan kittaaminen vain että saisi jonkun abisjäbän huomion baarin tupakkahuoneessa. aamulla olo on kuin halvan huoran mikä ei kyllä paranna tätä muutakin paskaa.
vasenta kättäni pilasin taas eilen. hassua miten elämä on mennyt tähän. hassua miten naiivi, lapsellinen ja tyhmä oon aina ollut että oon antanut ihmisten kävellä mun ylitteni. vanhoja päiväkirjoja lukiessa huomaa että eihän tässä ole mihinkään edetty. oon romuna, mätänä, entistä väsyneempänä ja sen saman pahan olon kourissa kuin parisen vuotta sitten. kuinka raapimisesta kulkee mitkä tie mattopuukkoihin.
eikä mua vittuakaan kiinnosta.
hassua on myös se miten en oo ikinä miettinyt lääkkeiden syömistä. en oo aatellut että mulla muka olis nyt niiiin huono vointi että määrättäisiin nappeja. mutta tähänkin on tultu.
pilleri aamulla ja illalla kai yrittää pitää jonkinmoisen olon kurissa ja poissa mutta eihän nyt viikossa ole ehtinyt tapahtumaan radikaaleja muutoksia pään sisällä.
kahdeksan kupin jälkeen neljältä päivällä olo on sama kuin oli kuudelta aamullakin
kai se on sitten vaan sellainen suomalainen tapa; kahvia kahvia ja hieman tupakkaa
en osaa nukkua enkä osaa olla valveilla. en muista koska viimeksi olisin nukkunut hyvin (heräämättä kertaakaan, näkemättä painajaisia, olematta) jos ei lasketa sammumista tai huonon humalaisen seksin jälkeistä nukahtamista. nekin on kyllä nykyään taaksejäänyttä elämää ja homehtuvat kesään 2013. koska ei mua kiinnosta vittuakaan enää yhtään mikään ja vähiten kyllä kaljan kittaaminen vain että saisi jonkun abisjäbän huomion baarin tupakkahuoneessa. aamulla olo on kuin halvan huoran mikä ei kyllä paranna tätä muutakin paskaa.
vasenta kättäni pilasin taas eilen. hassua miten elämä on mennyt tähän. hassua miten naiivi, lapsellinen ja tyhmä oon aina ollut että oon antanut ihmisten kävellä mun ylitteni. vanhoja päiväkirjoja lukiessa huomaa että eihän tässä ole mihinkään edetty. oon romuna, mätänä, entistä väsyneempänä ja sen saman pahan olon kourissa kuin parisen vuotta sitten. kuinka raapimisesta kulkee mitkä tie mattopuukkoihin.
eikä mua vittuakaan kiinnosta.
hassua on myös se miten en oo ikinä miettinyt lääkkeiden syömistä. en oo aatellut että mulla muka olis nyt niiiin huono vointi että määrättäisiin nappeja. mutta tähänkin on tultu.
pilleri aamulla ja illalla kai yrittää pitää jonkinmoisen olon kurissa ja poissa mutta eihän nyt viikossa ole ehtinyt tapahtumaan radikaaleja muutoksia pään sisällä.
torstai 5. syyskuuta 2013
oon täällä. tai mun keho, ruumis on. se vaihtaa työvaatteet päälle, hymyilee kiltisti eikä ajattele.
se laittaa laastarin turmeltuneen ranteen päälle jotta vältetään arat ja ikävät kysymykset. nyt loppui t-paita kelit.
en jaksa on yleisin olo, mä en jaksa en jaksa en jaksa. aamut on niin helvetin väsyttäviä ja vaikeita. ihan sama vaikka nukkuisi sen 3, 8 tai 10 tuntia, tää olo on tullut eikä katoa minnekään.
ehken mä oo olemassa. jos mä oonkin vaan varjo jostain entisestä hyvästä jonka oon tappanut.
ja nyt saan palata omaan yksinäisyyteeni ja maailmaani pyyhiessäni kesän keinotekoisen ja karkean kliseisen "rakkauden" luonnoksen pois päiväjärjestyksestä. hän tekstaa mulle kännissä jyväskylästä sanoen että oon taas syypää hänen paskaan oloonsa. noniin.
"emmalla ei varmaan oo maallisia murheita" - sanoi asiakas
emma hymyilee koska niin kassaneidit tekee
jos vain tietäisitte
mä myrskyän.
se laittaa laastarin turmeltuneen ranteen päälle jotta vältetään arat ja ikävät kysymykset. nyt loppui t-paita kelit.
en jaksa on yleisin olo, mä en jaksa en jaksa en jaksa. aamut on niin helvetin väsyttäviä ja vaikeita. ihan sama vaikka nukkuisi sen 3, 8 tai 10 tuntia, tää olo on tullut eikä katoa minnekään.
ehken mä oo olemassa. jos mä oonkin vaan varjo jostain entisestä hyvästä jonka oon tappanut.
ja nyt saan palata omaan yksinäisyyteeni ja maailmaani pyyhiessäni kesän keinotekoisen ja karkean kliseisen "rakkauden" luonnoksen pois päiväjärjestyksestä. hän tekstaa mulle kännissä jyväskylästä sanoen että oon taas syypää hänen paskaan oloonsa. noniin.
"emmalla ei varmaan oo maallisia murheita" - sanoi asiakas
emma hymyilee koska niin kassaneidit tekee
jos vain tietäisitte
mä myrskyän.
torstai 9. toukokuuta 2013
salaisuuskyyneliä vessassa; auringonsäteet pyrkivät sädekaihtimien läpi mutten anna niiden voittaa
lämmin tuuli puhaltaa kylkiluiden läpi jättäen ei-mitään jälkeensä
olen varjo entisestä itsestäni ja päästänyt sisälleni pahoilaisen niiden ajatusten kanssa jotka mukanani hakkaan reiteni mustelmille ja teen tiikerinraitoja sellaiselle alueelle jota ketään muu kuin yhdenyönjuttu ei näe
eivätkä nekään näe kun on alkoholia ja pimeää
"mitä sun reisille on tapahtunut?"
"ei mitään"
anna mun olla.
kaupan kassalla hymyilyttää. asiakaspalveluhymyä ja ne kehuu kuinka reipas olenkaan.
jos ne tietäisi. jos ne vain tietäisi. on muistikatkoksia itkuisista öistä.
halajan ranteilleni pahaa mutta odotan kesän kuolemaan asti.(ehkä silloin kuolen myös mä.)
lämmin tuuli puhaltaa kylkiluiden läpi jättäen ei-mitään jälkeensä
olen varjo entisestä itsestäni ja päästänyt sisälleni pahoilaisen niiden ajatusten kanssa jotka mukanani hakkaan reiteni mustelmille ja teen tiikerinraitoja sellaiselle alueelle jota ketään muu kuin yhdenyönjuttu ei näe
eivätkä nekään näe kun on alkoholia ja pimeää
"mitä sun reisille on tapahtunut?"
"ei mitään"
anna mun olla.
kaupan kassalla hymyilyttää. asiakaspalveluhymyä ja ne kehuu kuinka reipas olenkaan.
jos ne tietäisi. jos ne vain tietäisi. on muistikatkoksia itkuisista öistä.
halajan ranteilleni pahaa mutta odotan kesän kuolemaan asti.(ehkä silloin kuolen myös mä.)
sunnuntai 21. huhtikuuta 2013
jos hymyilen riittävän leveästi ja meikkaan tarpeeksi, ei ne huomaa
oon putoamassa
ja yksinäisempi kuin pitkään aikaan. ei ole ketään joka raahaisi ulos tästä helvetistä paitsi minä enkä tiedä haluanko tulla pelastetuksi. jollain sairaalla tavalla tää kaikki on jotain kaivattua ja kaunista.
maanantai 11. maaliskuuta 2013
on ollut todella hyviä päiviä. jopa epäuskottavan hyviä.
ehkä siksi että mulle on muodostunut koulun ja töiden luoma liukuhihnavaihe joka pitää omat ajatukset loitolla. lupasin lääkärille ettei enää uusia arpia eikä olekaan tullut melkein kuukauteen.
en oo ees huomannut ajan kulua. aika menee nykyään niin huomaamatta ohi. sitä kuvittaa loputtomat televisiosarjat, punainen malboro ja kivat tekstiviestit.
silti sitä huomaa kokoavansa itsensä yhä uudelleen ja uudelleen vessassa mutta ei saa itkeä koska muuten ne näkee ja huomaa valuneen ripsivärin.
kaverit on oikeasti parhaita mutta vitsit puulusikalla viiltelemisestä ja ylipäätään vitsit liittyen tuohon ja masennukseen saavat mut vaikeaksi. enhän mä niitä voi syyttää koska en oo kertonut koska tälläset asiat on tosi vaikeita. kesti kauan edes saada suu auki näistä jutuista.
tuntuu etten oikeen riitä. pitäisi koko ajan olla parempi. kyllä mä voisinkin olla parempi. mutta ei jaksa, ei ole voimia. on niin hirveän mitätön olo etten kestä olla.
kaikki tuntuu olevan parempia, sellaisia neroja. mulla on matikka viisi, kemia viisi ja fysiikka kutonen. oon lukenut pitkää saksaa mutta saan lyhyestä kuuntelusta huonoimmat pisteet. en osaa kirjoittaa esseetä.
päädyn vielä katuojaan mut ehkä se on ihan ok.
ehkä siksi että mulle on muodostunut koulun ja töiden luoma liukuhihnavaihe joka pitää omat ajatukset loitolla. lupasin lääkärille ettei enää uusia arpia eikä olekaan tullut melkein kuukauteen.
en oo ees huomannut ajan kulua. aika menee nykyään niin huomaamatta ohi. sitä kuvittaa loputtomat televisiosarjat, punainen malboro ja kivat tekstiviestit.
silti sitä huomaa kokoavansa itsensä yhä uudelleen ja uudelleen vessassa mutta ei saa itkeä koska muuten ne näkee ja huomaa valuneen ripsivärin.
kaverit on oikeasti parhaita mutta vitsit puulusikalla viiltelemisestä ja ylipäätään vitsit liittyen tuohon ja masennukseen saavat mut vaikeaksi. enhän mä niitä voi syyttää koska en oo kertonut koska tälläset asiat on tosi vaikeita. kesti kauan edes saada suu auki näistä jutuista.
tuntuu etten oikeen riitä. pitäisi koko ajan olla parempi. kyllä mä voisinkin olla parempi. mutta ei jaksa, ei ole voimia. on niin hirveän mitätön olo etten kestä olla.
kaikki tuntuu olevan parempia, sellaisia neroja. mulla on matikka viisi, kemia viisi ja fysiikka kutonen. oon lukenut pitkää saksaa mutta saan lyhyestä kuuntelusta huonoimmat pisteet. en osaa kirjoittaa esseetä.
päädyn vielä katuojaan mut ehkä se on ihan ok.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
