kaksi yötä
hengitän muovipussiin
lasken mieleni mustelmia ja liian tiukalle sidottuja rusetteja
salailusta on tullut osa mieltäni, en tunnista sitä enää
kuten en tämän kaupungin katuja, teitä, ihmisten ilmeitä
vain murto-osa ulkomaailmaa
he näkevät ainoastaan tämän pinnan joka on muurattu umpeen
eivät rappeutunutta lipaston sisältöä
epätodellisuus
tunnistanko itseäni enää, tunnenko itseni?
hulluus ja luovuus kävelevät käsi kädessä
en näe horisonttia
lauseeni eivät puhu
(oli hetken parhaus nimeltään sunnuntai)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tietenkin saat tulla. Se olisi mukavaa,karataan tietysti yhdessä. Toivottavasti tästäkin jää sinulle yksi muisto, joka ei satuta. Halaus.
VastaaPoistaihan pian. ehkä.
VastaaPoistabonnie ja clyde ovat hienoja eikun hienoutta. niin.
VastaaPoistaEn haluaisi kadota. En vain osaa olla yksin.Haluaisin, jonkun koskettavan.
VastaaPoista