Sisällä myrskyää,
astiat kilisevät mietteitä vasten,
veitset lävistävät ajatukset,
askeleet kulkevat ympyrää,
merivirrat löytävät itsensä pisamaisilta poskilta ja niiden silmien alta,
joissa joskus metsä tanssi mutta nyt,
ne mustat aukot silmien alla vievät kaiken huomion.
Herään sekavuuteen,
näen värejä ja ihmisiä, hymylihakset ovat käytössä koko päivän,
silti,
kukaan ei saa myrskyä laantumaan juuri nyt,
vaikka haluaisin.
Haluaisin kadota,
aloittaa alusta,
löytää itseni valkoisesta huoneesta ja merenpohjasta,
tai keskellä aarniometsää,
kuulla sellaisia ääniä joita ei ole ennen kuullut, olla vain,
hengittää,
olla ajattelematta,
koska nyt,
olen hukannut avaimen.
Olisi niin paljon asioita joista haluaisi kirjoittaa,
luoda lauseiden kaunis tanssi jota voisi nanosekunnin ihailla,
mutta,
tällä hetkellä kaikki liian sekavaa,
luovuuden kukka kuihtunut pois, en pysty hengittämään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Minäkin, olen hieman hukassa.
VastaaPoistaÄänet, naamat, kirjaimet, ajatukset, kaikki sekoittuu enkä saa niistä selvää.
Mutta pahimman myrskynkin jälkeen on selkeää.
Kuuntelisitko kanssani hetken hiljaisuutta, hengitettäisiin samaan tahtiin ja unohdettaisiin murheet?
Etsittäisiin se avain ja oltaisiin taas, paikassa jossa hymyä ei saa pyyhittyä pois?
Halauksia.
myrskyssäkin voi hengittää, tuulista saa henkäyksen verran keuhkoihinsa. hetken tuuli keuhkoissa etsii paikkaansa, sitten sinä puhallat sen ulos.
VastaaPoistasitten on taas tyyntä.
Jokainen on joskus vähän hukassa,
VastaaPoistaja kirjeesi oli kaunis tanssi .
Emma pieni, kyllä sinä olet. Juuri sellainen pikku keijupeikko jonka voi kuvitella juoksemassa paljain jaloin tummanvihreässä kuusimetsässä, tuulennopea ja ketterä.
VastaaPoistaMinne sinä olet menossa, ulkomailleko? Olisi ihana päästä itsekin jonnekin pois, pois täältä Suomesta sillä en kestä katsoa kuinka ahdasmielisiä ihmisiä täällä on. Ei kaikki, lähinnä aikuiset. Ne on menettäneet jotain tärkeää, tai sitten ne on vaan kasvaneet sellaisiksi. Tylsiksi ja mielettömiksi.
Voi pieni, jos minä olisin merituuli, kulkisin jokaisen maan läpi, asuisin ihmisten hiuksissa ja läpäisisin ahtaat värikkäiden kerrostalojen asuttamat kujat. Voisin tulla sinun keijupeikkometsääsi vierailemaan, puhaltaa sinun punaiset hiukset sotkuun ja ehkä kertoa tarina maailmalta. Se olisi hauskaa.
Oioi tuota, minun päivääni kuului tänään aika harmaata, tosin se johtuu vain ilmasta eikä muusta. Eilen oli kyllä merituuli ja aurinko, muttei tänään. Järven aallot on kylmänneet ihoa ja metsän neulaset pistelleet jalkapohjia. Hiuksissa on varmaan vieläkin oksanpalasia ja rantahiekkaa. En oikein tiedä, kai minun päivässäni oli muutakin kuin peurankäpäliä ja norsunkuonoja.
Entä sinun?
Tottakai annan luvan halata minua, halaisin sinua mielelläni.
VastaaPoistasinä tulet aina niin kauniisti mukaan tanssiini, jokainen sanasi on lämmin halaus. kiitos ♥
VastaaPoistaVoi kumpa täälläkin tuulisi niin, että puiden latvat kahisisivat, oksat kaatuisivat asfaltin peittämille kaduille kuin käsivarsi sängynlaidan ylitse nukkuessa. Haluaisin tuntea jotain, vaikka sitten voimakkaan tuulen. Mutta se tuuli saisi minun puolestani olla niin voimakas, että tuulisi läpi, sisälle asti. Puhdistaisi, edes hieman.
VastaaPoistaOioi, hyvää matkaa sinulle Englantiin! Kolmen viikon kielikurssi kuulostaa hyvältä, haluaisin itsekin kokea jotain sellaista, mutta haluan kai vain liikaa. Kello on puoli neljä ja tulen väriä kantava aurinko nuosee joen ylle, ja minä vain haluan pois täältä. Taisin vähän poiketa aiheesta, mutta kerrothan sitten miten sinulla meni kielikurssillasi? (:
Aivan, joskus tekisi mieli reväyttää jotenkin. Ajattelin joskus, että leikkaan irokeesin vain säväyttääkseni vanhempia, mutta totesin ettei mun rohkeus riitä sellaiseen niin kevein perustein. Järkyttyneitähän ne ois sillon ollut, muttei ole kun en mä niin tehnyt, enkä varmaan koskaan teekään. En halua itsekään kasvaa sellaiseksi, tylsäksi. Olisipa Mikä-Mikä-maa sittenkin olemassa, eikä se katoaisi koskaan kun kerran siitä saisi kiinni.
Voi, yön yli valvominen on ihanaa, mutten kyllä koskaan ole tehnyt sitä ulkona. Yöllä on uskomatonta kirjoittaa, kun ei aamulla muista kirjoittamastaan mitään. Minulle käy aina niin, että kirjoitan yöllä kauhean paljon, ja sitten luen kirjoitukseni aamulla kuin ne olisivat jonkun muun kirjoittamia. Koska minä en muista. Onko sinulle joskus käynyt niin?
En tiedä mitä haluaisin tänä kesänä, mutta kuten jo aiemmin sanoin, haluan tuntea jotakin. Ei hajuakaan mitä, mutta jotain. Vaikka se olisikin vain pettymystä tai vihaa, kunhan edes jotain niin voimakkaasti ettei pysty hengittämään. En tiedä haluanko sitä enää aamulla, ja olen oikeastaan aika epävarma sellaisen kokemisesta. Kaikkeahan tässä elämän aikana tulee muutenkin koettua, niin en tiedä, että saako tällaista edes toivoa etukäteen.
Mitä sinä haluaisit tehdä kesällä?