Eksyn niiden samojen katujen laidoille ja katson
kun meri vastaa sotaan ja,
vihreys on tuntematonta.
Minä kuuntelen kun ihmiset eivät enää muista minkävärinen on valkoinen.
Minä katson niitä vuoria täynnä kuolemaa,
eivätkä ne limaiset kädet täynnä kolmannen asteen palovammoja saa keuhkoistani kiinni,
sillä jo nyt minä juoksen pellon läpi täynnä lyijysadetta,
läpi äänettömien huutojen täyttämien vuorten,
läpi luumeren,
kotipihasi juurella.
Ja minä pakenen aurinkoon sitä todellisuutta,
minkä tajusin jo kauan sitten,
kun kelloista loppuu aika,
kun sotahuudot kajahtelevat,
kun tähdet putoavat taivaalta,
kuivuneille verisuonille.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Minulla on kylmä, saanko paeta kanssasi aurinkoon?
VastaaPoistaEhkä löydän sieltä kadotetun hymyni,ehkä saat sen taas huulilleni, sinä tärkeä <3
Sidotaan tähdet takaisin kiinni ja katsellaan niitä auringosta, niillä on tuhansia kauniita tarinoita meille kerrottavana.
Ne kuiskailivat minulle että sinun tarinallasi on onnellinen loppu <3
nyt on kesä.
VastaaPoistasilloin on kaunis todellisuus.
kiitos ♥
VastaaPoista